Kun yksi kouluretki ei riitä...

Gifu on valtava *-*

Terve taas! Yritän pitää postaustahdin suht tiuhana, ja täällä kyllä tuntuu tapahtuvan sen verran ettei ole ainakaan kirjoitettavasta puutetta. :D

Oon nyt ollu täällä vähän yli kuukauden, ja aika on mennyt tosi nopeasti! Tuntuu kuin ois mennyt vaan viikko. Alkaa kuumottaa, että riittääkö aika kaikkeen! Tosin ehkä nyt on vähän turhan aikaista valittaa, koska jäljellä on vielä yli 9 kuukautta. Katsotaan sitten, kun jäljellä olevia päiviä on vähemmän kuin täällä vietettyjä.

Nyt on muuten alkanut se kauhulla odotettu poikaystävä-kysely. Pakko sanoa etten nauti. Kaverit järkytty kun sai kuulla, etten oo koskaan seurustellu. Kaipa sitten oon vaan niin kuuma pakkaus että sinkkuus on ihme!!1! Multa on kyselty myös kummat on komeempia, Japanin vai Suomen pojat, ja että onko mun luokalla hyvännäkösiä poikia. Aina yhtä kiusallista, ja päädynkin vastaamaan vaan jotenkin ympäripyöreästi "en tiedä" tai jotain vastaavaa.

Oon järkytellyt näitä myös sellaisilla faktoilla, kun että Suomessa ei ole vuoria ja siellä syödään poroa. Taisivat aluksi luulla että kyseessä oli kielivirhe, kun kysyivät porojen olemassaolosta ja vastasin että joo, herkullisia on. :D Oli aika 5/5-ilmeet kun saivat tietää että ihan säännöllisesti syödään.

Otsikko tulee siitä, että käytiin eilen pienellä kouluretkellä Takayamassa! Matkustettiin japantyyliin bussilla, ja alkoi paikat puutua kun matkaa oli sellaiset kaks tuntia. Paluumatka meni kylläkin nopeammin, koska katottiin bussin telkkareista Rottatouille. Luonnollisesti japaniksi. Tarjolla ois ollu enkkutekstit, mutta joku päätti olla laittamatta niitä. Ei sitten. Ihan hyvin kyllä ymmärsin silti (olkaa ylpeitä).

Täällä on muuten (ainakin jossain) liikennevaloissa tollaset palkit, jotka näyttää aikaa sille, kauanko menee ennenkuin valot vaihtuu!

Saatiin pyöriä vapaasti Takayamassa sellaiset pari tuntia, ja kävin parin mun luokkalaisen kanssa jalkakylvyssä, syömässä ja ostamassa paikallisia tavaroita. Takayaman erikoisuus on eräänlainen nukke, ja niitä saa ostettua sieltä useammastakin kaupasta.

Niitä oli eri värisiä, ja joka värillä on oma merkityksensä. Itse ostin pinkin, sen pitäisi tuoda onnea rakkaudessa #epätoivoinen

Jalkakylpy, huomatkaa kalpeat suomijalkani.

Hämmennyin, koska jalkakylpy oli ilmainen! Suurin osa siellä käyjistä oli poikia, joka on jotain mistä Suomessa saisi etenkin yläasteetta osakseen kaikenlaisia lisänimiä.

Törmäsin tuolla myös neljään ruotsalaiseen! Kyttäilin niitä jonkin aikaa koska tunnistin ruotsin kielen (vaikka oonkin siinä ihan sysipaska), ja ne kyttäili mua koska olin länsimaalaisen näköinen tyyppi koulupuvussa. Lopulta sitten uskaltautuivat puhumaan mulle, ja hetken siinä sitten jutskailtiin. Enkuksi siis, mun ruotsintaidoilla ei mitään keskustelua pidetä yllä. True story, oon jopa reputtanut yhen kurssin.

Sain myös respectiä luokkalaisilta kun sanoin osaavani viittä kieltä. (Vaikka mun saksan- ja ruotsintaidot onkin mitä on). Nää sano olevansa tyhmiä kun ne osaa vaan japania. :D

Takayama Burger. Oli aika pettymys.

Tänään oli jännä päivä. Olin koulussa tosi surullinen, niinkuin olen nyt viimeisen viikon ollut, ja vikat tunnit meni ihan vaan itkua pidätellessä. En jaksanut edes mennämihinään klubiin, vaan päätin käydä juna-aseman lähellä olevassa animekaupassa, ja mennä sen jälkeen kotiin ja suoraan omaan huoneeseen kuuntelemaan musiikkia ja mahdollisesti itkemään.

Noh, en meinannut millään löytää sitä kauppaa, ja pyörin siellä aseman ympäristössä tuskissani, kun yhtäkkiä kuulen kun mua kutsutaan. Kohotan katseeni puhelimesta, jolla olin screenshotannut paskan kartan sen kaupan sijainnista, ja tajusin että sehän oli se tsekkiläinen vaihtari seurassaan joku paikallinen poika! Selitin siinä sitten ahdinkoani, ja kävi ilmi että se japanilainen poika tiesi missä se kauppa on, ja lupasi viedä meidät sinne. Matkalla törmättiin kahteen japanilaiseen tyttöön, jotka oli myös AFS:n kanssa tekemisissä. Mentiin sitten yhdessä sinne animekauppaan (paitsi se japanipoika jonka piti lähteä), ja sen jälkeen Mister Donutiin herkuttelemaan ja keskustelemaan. Käytiin myös Gifun korkeimmassa rakennuksessa katsastamassa maisemia.

Että näin paskasta päivästä tuli yks mun hauskimmista täällä! Jännää mitä kaikkea voikaan käydä.

Olin taivaassa. Ne muut piti mua varmaan armottomana nörttinä kun melkeen itkin onnesta :'D

Kyllä nyt kelpaa! Tuon Nicon soololevyn säestämänä kirjoittelen tätä postausta.

Musta tuntuu että koin tänään myös jonkinlaisen japaninkielellisen läpimurron. Mulle on kehittynyt jonkinasteinen kielikorva, koska japania kuuluu kaikkialta, ja osasin selittää japaniksi mamalle kaiken mitä tänään tein. Pidin japanintaitojani tosi paskoina, mutta todellinen onglema taitaakin olla itsevarmuuden puute. Mua on pelottanut puhua japania. Mutta nyt tuntuu, että tää homma alkaa sujua. Voi olla, että tää tunne menee ohi jo huomenna, sitä ei tiedä, mutta nyt tuntuu hyvältä japanin ja Japanin suhteen.

Also tulin tänne osaten sellaiset parikymmentä kanjia, ja nyt kirjoitan jo sata ja luen vielä enemmän. Tuntuu kun maailma aukeaisi merkki kerrallaan. :D (olkaa ylpeitä part 2)

Koulusta... en paljoakaan siellä tee. Piirtelen ja opiskelen japania (ja nukun). Englanti on ainoa mihin pystyn osallistua. Muutama opettaja on jo kyllä hommannut nimensä listalle ihmsistä, joista en pidä. Nämä henkilöt ovat kemian opettaja, joka kokee että mun pitää osallistua kuin muidenkin. Jouduin tekemään tänään japaninkielisen alkuainekokeen, ja jouduin itse ottamaan selvää niiden aineiden nimistä, koska ne oli kanjilla. Tänään sain happaman osoituksen mun monisteen taulukkoon joka mun olisi pitänyt tajuta täyttää sen taululle kirjoittamilla vastauksilla. Jotka oli myös kanjilla. Joomoivaan. Toinen tapaus on Japanin historian opettaja, joka puhuu pelkästään japania, mutta tykkää jutskailla mun kanssa koko luokan paikalla ollessa sellaisista kivoista ja simppeleistä aiheista kuin Japanin entiset pääministerit ja ydinvoima Suomessa. Joo'o... On tosi tukalaa kun se kysyy jotain, enkä ymmärrä kunnolla, ja sitten joko vain istun siinä silleen "???" tai vastaan jotain ihan väärää koska ymmärsin kysymyksen väärin. Siinä sitten meinaan kuolla häpeästä kun koko luokka tuijottaa. Kivaa.

Mulla on myös liikuntaa kahdesti viikossa, ja no voitte päätellä mun liikunnallisuuden siitä, että kevensin pois toisen pakollisen liikunnankurssin Suomessa (käyn ilmaisutaidon erityislukiota, joten kun ottaa tarpeeksi it-kursseja voi keventää pakollisia). Alotettiin kasuaalisti kuntotesteillä, ja jatkettiin 50 metrin pikajuoksulla. Kolme juoksi ja muut katsoi. Varmaan turhaa edes kertoa, kuka oli mun kolmikon hitain. :D

Oli muuten lihakset näiden jälkeen niin kipeät, että hyvä kun vessanpöntölle pääsin. En nauttinut, koska meidän talo on kaksikerroksinen.

Tunteet vaihtoa koskien on aika ristiriiitaisia. Samalla rakastan ja vihaan Japania. Tää on mun unelmaa, mutta eihän tää mitään ruusuilla tanssimista ole. Lisäksi viimeisin viikko on ollut suhteellisen rankka henkilökohtaisista, Suomeen liittyvistä syistä. Sama haava on revitty uudestaan ja uudestaan auki ennenkuin se on ehtinyt edes kunnolla parantua. Asiaa ei auta se, että koulussa mulla ei muuta ookkaan kun aikaa ajatella tätä kaikkea.

Mulla on myös hetkiä jolloin istun bussissa ja katson ikkunasta joenrantaa ja oon pakahtua onnesta, siitä onnesta, että tosiaan oon täällä. Japanissa. Vihdoinkin.

Ettei tulisi niin masentava loppu, niin heitetäänpä kevennykseksi tällainen kuva:

"Näin käyt vessassa."

- Japani

Vielä oikeen kolmella kielellä. That's some serious shit (see what I did there).