Eh joo moi osaan aloittaa postauksia.
Oon nyt ollut sellasen viikon täällä Japanissa, ja salasanaongelmien takia sain wi-fin vasta nyt. Tässä viikon aikana on tapahtunut ihan helvetisti, joten tästä tulee pitkä postaus. Selkeyden vuoksi jaan tän pienempiin postauksen sisäisiin osiin, koska muuten tästä ei ota selvää varmaan kukaan.
Orientaatio
Viime tiistaina pistettiin siis matkat tulille, ja lähettiin viiden vaihtarin voimin kohti Japania. Tai oikeestaan kuuden, koska yks ruotsalainen tyttö tuli Suomen kautta.
Woot Woot lentokenttä! Meiän lentoa ei näy tossa, se lähti vasta 17.20.
Istuttiin sitten siellä koneessa se 9 tuntia feat. 666 japanilaista, koska niitä oli silleen suurin osa siitä matkustajakunnasta. Finnairin nettisivut kusetti meitä kaikkia, koska siellä koneessa ei sitten ollutkaan sitä pistorasiaa. Että surullisena tungin kuulokeet takaisin laukkuun ja tyydyin katsoon tarjolla olevia tv-sarjoja ja leffoja.
Woot Woot toinen lentokenttä!
Naritan lentokentällä Tokiossa päästiin sitten heti näihin vaihtovuoden vaikeuksiin, koska meidän piti täyttää koneessa jotain maahantulolappuja ja tullilomakkeita ja luonnollisesti täytettiin ne päin helvettiä. Siinä sitten väännettiin lentokenttävirkailijoitten kanssa ja oltiin heiteltävänä tiskiltä toiselle.
Tuskatiskien jälkeen meitä oli vastassa joku AFS:n tyyppi, joka ohjas meidät joillekkin penkeille, jossa sitten venailtiin seuraavat 5 tuntia. Syötiin siinä lounasta, kierreltiin lentokentän kauppoja ja puhuin suomea vielä viimeiset sanat, koska siis saapumisorientaatioita on kolmessa eri paikassa, Tokiossa, Osakassa ja Nagoyassa, ja mä olin ainoa suomalainen jonka oma oli Nagoyassa.
Ostin asioita
Oltiin yks yö kaikki Japaniin tulleet vaihtarit jossain lentokentän läheisessä ("läheisessä") hotellissa, ja jaoin huoneen kahden muun vaihtarin, saksalaisen ja tanskalaisen, kanssa. Se oli joku kunnon luksuspaikka, valtavine kattokruunuineen ja seisovine pöytineen.
Such luksus, hammasharjojakin jaettiin anteliaasti. Nauroin koska Nikko (Nico Nico Nii~)
Torstaina herättiin miellyttävästi kuudelta ja lähettiin aamupalan jälkeen busseilla niihin orientaatioihin. Säälin Osakaan menijöitä, koska luin viimevuoden blogeista, että se bussimatka kestää 10 tuntia. Tosin ei meillä Nagoyaan menijöilläkään paljon hilpeempää ollu, oisko siinä joku 5-6 tuntia bussissa tullut istuttua.
Saavuttiin Aichi-ken Seinen no Ie'en eli Aichin prefektuurin nuorten taloon tai johonkin sellaiseen siinä iltapäivällä ja laitettiin orientaatio tulille. Opiskeltiin japania, Japanin kulttuuria, hyvän vaihtarin piirteitä ja muuta vastaavaa.
Ruokaa. En tiedä mitä suurin osa tossa on, ja ehkä parasta niin.
Tarjolla oli kuulemma tosi perinteisen japanilaisia ruokia, ja ees ne natiivit ohjaajat ei tienny mitä osa niistä ruuista oli. Oon kyllä menny tällä kavereilta saadulla ohjeella "älä ikinä kysy mitä syöt", ja oon todennu sen toimivaks ohjeeks.
Yks ohjaaja opetti mulle miten puikoista pidetään oikeaoppisesti kiinni, ja siillä syöminen on oikeesti superhelppoa! Oon jo puikkoistunut, ja haarukka tuntuu ruokapöydässä syömäpuikkoja oudommalta.
Tehtiin myös muita klassisen japanilaisia juttuja, kuten käytiin ryhmäkylvyssä, nukuttiin futoneilla ja pidettiin eri tossuja vessassa ja muualla rakennuksessa.
Futon! Oli yllättävän mukava noin ohueks patjaks. Rumasta petauksesta voikin päätellä että toi toinen oikeelta on mun.
Vapaa-ajalla leikittiin eri maiden leikkejä, kuten jotain Tanskassa ja Uudessa-Seelannissa tiedettyä ninjaleikkiä, Malesiasta tulevaa verstiota kivi-paperi-saksista, ja esittelin niille norjalaisen jalkaleikin.
Olin ja olen ylpeä itsestäni. Joillain maagisilla kyvyillä se uusi-seelantilainen sai ton pallon tohon piikkiin (tos pallossa on siis sellanen reikä yhdessä kohdassa).
Meillä oli myös kykykilpailu, jonka meidän ryhmä muuten voitti ja saatiin palkinnoksi mahtavat rusetit josta laitan kuvan myöhemmin. Sitä valmistellessa muut mun ryhmäläiset sai tietää että oon soittanu pianoa sellaset lähemmäs kymmenen vuotta, ja painosti mut sitten soittamaan niille (en nauttinut). Oli kuulemma "sugoi!" ja ne yritti sitten kykykilpailussa saada mua esiintymään (en toivu siitä, ne hoki joukolla mun nimeä ja yritti kiskoa mua sinne eteen). Onnituin kuitenkin sönkkäämään esiintymiskammostani ja ne sitten armahti mua.
Keskustelin myös jotain vartin mun ryhmän toisen ohjaajan kanssa Love Livestä, ja nyt ollaan molemmat surullisia koska ei voida mennä yhdessa kahtoon kesällä tulevaa Love Live -elokuvaa. :<
Lauantaina oltiin sitten jännän äärellä kun lähettiin sijoitusalueille ja tavattiin meidän isäntäperheet. Yritin valmistella itseenä siihen hetkeen, mutta kaikki se ajatustyö jäi käyttämättä kun hostit suunnilleen hyökkäs mun kimppuun heti kun astuin ulos junasta Gifun asemalla. En valita, oltiin kaikki tosi innoissamme ja sönkkäsin tervehdyksiä samalla kun ne kilju miten söpö oon. Asemalla oli vastassa myös se mun tulevaa koulua käyvä tyttö josta kerroin aiemmassa postauksessa, ja käytiin sitten kaikki yhdessä juomassa jotain ennenkun heitettiin se kotiin, ja ajettiin tänne hostien talolle.
Perheessä
Ajettiin tähän talolle, ja kiitollisena katsoin vierestä kun noi kanto mun kaikki laukut mun huoneeseen, joka on siis toisesssa kerroksessa. Mama ja sisko esitteli talon mulle ja sitten vaan syötiin illallinen ja pyörittiin olkkarissa.
Mama on opetellut vähän englantia, joten kommunikaatio menee sellasella japanin ja englannin yhdistelmällä.
Näitten talo on tällanen perinteinen japanilainen talo, mun huoneessa on tatami-lattia ja kaikkea, ja tykkään tästä tosi paljon, vaikka täällä on ihan jumalattoman kylmä. Oikeesti, ekana yönä katoin mun sänkyä jossa on kaks vilttiä, mun paksunen peitto ja joku lämmininlaite jalkopäässä ja olin sillee "lol mitä, eikö tää oo vähän liiottelua". Ei ollut. Aamulla ei tee mieli ees nousta ylös kun lämpötila tippuu varmaan kymmenen astetta heti kun poistuu niitten peittojen alta. Vannon, että näin mun hengityksen huurustuvan ilmaan tänä aamuna. Oleilen enimmikseen olkkarissa, koska siellä on sähköllä toimiva lämmitysmatto ja sellanen kaasulla toimiva lämmitin. Nytkin kirjotan tätä postausta mun huoneessa kaulahuivi kaulassa.
Why so cold ;-;
Jouduin soittaan pianoa hosteillekkin kun mentiin talokierroksella sen ohi. Oon kyllä kiitollinen ton pianon olemassaolosta, koska oon aamupäivisin yksin kotona, joten voin viettää aikaani soittelemalla.
Sunnuntaina käytiin käytettyjen kirjojen kaupassa koska noi bongas mun kielenopettelua varten ostetun SnK-mangan ja fanikaudeltani jääneen lämpimän SnK-hupparin ja teki päätelmän, että oon kovemman luokan fani. Oli vähän sellanen "joo moi" olo kun ne soitti päivällä sinne kauppaan ja kysy onko niillä SnK:ta, ja sitten illalla osti kaikki julkaistut 15 osaa. Että nyt tuolla kirjahyllyssä on 15 osaa mangaa japaniksi, enkä ymmärrä tekstistä paskaakaan. Sisko tosin tykästy siihen, että kaipa se ihan hyvä ostos oli.
Sunnuntaina aamupäivällä käytiin jossain puistossa kahtomassa kukkia, ja syötiin jotain, joka oli ilmeisesti eri tavoilla kokattua tofua. Kukat oli nyt jo tosi kauniita, vaikka jos oikein ymmärsin, niin ei vielä ihan täydessä kukassa.
Yhen oksan kukat oli jotenki mystisesti pinkkejä.
Tiistaina mama jätti mut 4 tunniksi ostoskeskukseen sen aiemmin mainitsemani tytön kanssa, ja kierrettiin sitten mm. Disney-kauppa, 100 jenin kauppa ja pelihalli. Purikurakin on nyt koettu, kerrankin näytän jotenkin hyvältä valokuvassa.
Yritän olla kawaii.
Nolottaa vähän myöntää mitä ostin, koska...
joomoi
Agh oon kuukausia valittanut siitä, miten Frozen on yliarvostettu ja... niin... Ostin myös Elsa-penaalin koulua varten.
Pelihallissa bongasin Projact Diva Arcaden ja pitihän sitä käydä vähän hakkaamassa. Oli kuumottavaa koska kaikki oli japaniksi ja pelivalintojen tekoon oli aikaa joku 30 sekuntia.
Keskiviikkona pääsin kokeilemaan kalligrafiaa ja se oli yllättävän kivaa. Sain ihan helvetisti kehuja, mutta musta tuntuu, että mulle oltiin armollisempia koska olin ensikertalainen ja vieläpä ulkkari. Suretti vähän, kun sisko sai moitteita vaikka mun mielestä sen oma oli ihan täydellinen, etenkin kun otti huomioon miten vaikeita kanjeja se teki.
Yleisfiilikset ja havainnot
Fiilis on vähän sekava. Aina kun poistun talosta iskee ajatus "mitä helvettiä, tää on Japani, mä oon oikeesti täällä", mutta välillä, etenkin aamuisin se on enemmänkin "mitä helvettiä, tää on Japani, miks mä oon täällä". Johtuu ehkä siitä, että nään unet suomeksi ja usein asioista joita voisin tehdä Suomessa, jollon on vähän epämiellyttävää huomata aamulla olevansa uudessa ympäristössä keskellä haasteita.
Ruokaan oon tottunut ihan hyvin jo, alussa oli ongelmana se, että vaikka miten nälkä oli, aina kun alkoi syömään tuli ihan jumalattoman huono olo. Ei ollut väliä tykkäsinkö vai en, oksettava olo tuli joka tapauksessa. Jouduin orientaatiossa jättämään annoksestani parhaillaan puolet syömättä, koska tuntui että oksennan kohta tarjottimelle.
Mutta nyt tää ongelma on jo poissa, ja oon tykästyny tähän ruokaan. Olen myös oppinut syömään pokkana sellaistakin kamaa, jota en mielelläni toista suullista kiskoisi. Misokeitto ei kyllä oikeen toimi, katsoo nyt että totunko siihen tässä vai itkenkö jatkossakin verta soppakulhooni.
Takoyakia (taikinapalloja joitten sisällä on mustekalaa) maistoin ja tykkäsin, poltin tosin suuni samalla. Nää ei täällä juo mitään kylmää ruuan kanssa joten aina kun ruoka onkin liian kuumaa ei auta kuin kärsiä, koska ainoa neste on ihan yhtä kuuma tee.
Siitä puheen ollen, oon yllättynyt itsekin koska oon ruvennu tykkäämään teestä. Tai ainakin tosta tarjolla olevasta vihreestä teestä. Ehkä tästä vuodesta alkaa mun ja teen yhteinen polku.
Kaupunkikuva näyttää jännältä, koska kaikki on niin sekalaisen näköistä. Ajattelin aina että Japanin kadut olisi täynnä tarkasti kaavoitettuja taloja, mutta nope. Kaikki on erinäköisiä ja ihan helvetin ahtaassa. Näillä on joku fiksaatio omakotitaloihin, ja monesti näkee jonkun ulko-oven ihan jalkakäytävässä kiinni.
Autot on myös jänniä. Niitä on kahdenlaisia, on sellasia kokoon runtattuja versioita perusautoista, ja sitten on sellasia helvetillisen kokosia luksusautoja. Meillä on tollanen jälkimmäinen, ja ah en tiedä miksi, mutta voisin viettää oikeesti tunteja siellä. Jotenki se vaan on tosi mukava. Japanilaiset ajaa tien vasemmalla puolella, mutta jostain hämmentävästä syystä x näitten autossa on ratti samalla puolella kuin Suomessa, toisin kuin muissa paikallisissa autoissa. Ehkä kysyn syytä joskus kun osaan paremmin japania.
Unohdin varmaan jotain tästä koska kirjoitan tätä yöllä, mutta ei voi mitään. :D Täydennän ehkä sitten joskus.
